Yksinäinen

Perjantai-iltapäivisin kauppojen hyllyjen välit täyttyvät ihmisistä. Prisman parkkipaikka on täynnä eriväriä ja erimallisia autoja. Useat perheet ovat ajoittaneet kaupassa käynnin klo 16-18 välisenä aikaan. Suurin osa on päässyt töistä iltapäivällä. Kaupassa perheillä on jättisuuret kärryt täynnä vaippoja, lasisia vauvanruokapurkkeja ja muita tarvikkeita. Toki kaupassa käyvät silloin myös nuoret meikatut tytöt, jotka ovat lähdössä iltaa viettämään ja ovat ostamassa muutamat päärynäsiiderit aloittelua varten. Tai nuoret lökäpöksyiset teinipojat, jotka ostavat energiajuomia väsymykseensä, että jaksaisivat vielä riekkua yöhön asti. Nuoret pariskunnat  kävelevät käsikkäin ja valitsevat herkkuja illan yhteistä elokuvahetkeä varten. Muutamat ehkä elämästä hieman syrjäytyneet keski-ikäiset miehet ostavat makkarapaketin alennuksesta ja kaljaa sen kyytipojaksi. Kaupan ystävääliset kassat hymyilevät ja toivottavat hyvät viikonloput.

Kauppaan saapuu myös yksinäinen nainen, joka katselee onnellisen näköisiä ihmisiä. Ihmiset eivät välttämättä koe aina olevansa onnellisia. Valitamme huomaamatta mitä pienemmistäkin asioista, kun kaupasta oli se tietty leipä loppunut, bussi myöhästynyt, sukassa reikä, ulkona sataa vettä jne. Tottakai ne asiat saattavat sillä hetkellä olla isoja ja ärsyttäviä, mutta jos muuten asiat ovat hyvin, niin mitä sitten? Kaupan yksinäinen nainen sairastaa masennusta ja on vihdoin uskaltanut lähteä yksin kauppaan ja vielä isoon markettiin. Hänen oli kuitenkin pakko ottaa yksi rauhoittava Opamox, että saisi itsensä liikkelle. Varmuuden vuoksi, koska oli vasta päässyt eilen sairaalasta kotiin ja jännitys sekä ahdistus oli vielä niin suurta. Häntä on yleensä ahdistanut kaupassa käynti, eikä osaa sanoa vieläkään miksi, siellä vaan tuntuu oudolta ja pahalta. Sairaalassa suljetulla osastolla hän oli ollut jo yli kaksi kuukautta; diagnoosina vaikea-asteinen masennustila ilman psykoottisia oireita. 

Nainen katselee muita ihmisiä ja miettii miten mukavaa kun toiset voivat käydä niin helposti kaupassa, ilman sitä pahan olon tunnetta. Mutta mistä tiedämme, minkälaista niiden muiden kaupassa olevien ihmisten elämä oikeasti on? Heillä voi olla vaikka jokin paha sairaus, läheinen juuri kuollut, koulukiusaamista, pitkäaikaistyöttömyyttä tms. Mistä siis tiedämme? Emme tiedäkään, koska emme näe ihmisen sisälle. Voimme vaan arvailla. Ensi kerralla kun menet kauppaan, niin tarkkaile muita ihmisiä, näetkö sinä heidän sisälleen?